torstai 24. tammikuuta 2013

Ronsu

Esikoisella on Ronsu. Pieni pehmonorsu, jonka ompelin nyppyyntymättömästä fleecestä silloin kun poika oli kuukauden tai kahden ikäinen. Se fleece nyppyyntyi, kyllä. Nykyisin Ronsussa ei kyllä ole enää edes niitä nyppyjä. Ei ole monta päivää, kun Ronsu tyhjennettiin sisuskaluistaan ja sisäpuolelle silitettiin tukikangasta estämään puhkikuluminen. Uudet täytteet sisään ja taas pärjätään hetki.

Neulottua norsua olin monesti Ravelrystä katsonut, mutta saumojen ompelemisen pelossa en saanut aloitettua. No, lopulta otin härkää sarvista/ norsua kärsästä ja aloitin. Yllätyin.

 


Ei yhtäkään saumaa! Työ aloitettiin päästä, sitten poimittiin vartalon silmukat ja osa kerrallaan tehtiin suoraan olemassaolevaan kiinni ja täytettä lisättiin työn edetessä. Tulikin aika jämäkkä, vähempikin täyte olisi ehkä riittänyt. Näitä voisi tehdä lisääkin. Näitä luultavasti joutuu tekemään lisääkin.
 
Ohjeen nimi on Elijah. Lankaa (no sitä Zaraa taas) meni 70g ja fyllingit sitten päälle. Kolmosen puikot, että sain pinnasta sen verran tiivistä, ettei täytteen tursua koloista.
 

3 kommenttia:

  1. Blogistani löytyy tunnustus sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Mun täytyy katsoa jos lankakaupassa olis lisää Zaraa =) Se meinaan sulkee tän kuun lopussa eli vois jämäkeriä ainakin löytyä

    Elijah on ollu 'to do' listalla pitkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zara on kyllä parasta lankaa :) Elijah oli nopea ja kiva tehdä, suosittelen.

      Poista