perjantai 28. syyskuuta 2012

Villikissa ja huivi

Jos Viiru-neiti olisi ihmislapsi kissanpennun sijaan, saattaisin viedä sen lääkärille ja kysellä ADHD-diagnoosia. Tai sitten teettäisin geenitestin varmistaakseni, ettei kissa ole osaksi apina, sen verran ahnaasti kisu kiipeää.

 
Riekkumisen jälkeen nukutaan viattomana. Mutta katsokaa nyt tuota häntää, mara-katti.
 
 
Kissat ja huivit liittyvät toisiinsa, sillä neuloin tämän huivin kiitokseksi Pörristä.
 
 
Malli on Ravelrystä, nimeltään Holden Shawlette. Lankaa (Cascade Heritage) kului huimat 85 grammaa, puikot 4mm. Kokoa huiviin tuli 135cm leveyttä, 55cm korkeutta. Pingotin aika raskaalla kädellä.
Ohje oli helppo. Työläintä taisi olla reunan nirkkopäättely, reilut 300 silmukkaa pääteltävänä ja neljää pääteltyä silmukkaa kohden luotiin taas kaksi uutta.


 
Huivi aloitettiin "niskasta", pitkän sivun keskeltä, luomalla muutama (olikohan 4) silmukkaa. Nopea neulottava ja onnistui telkkaria katsoessa. Tai no, sain minä tuohon pari virhettä tehtyä, mutta naamioin ne näppärästi. Luulisin.
 

4 kommenttia:

  1. Ihana tuo keinutuolikuva! :D
    Muistelen myös kauhulla tuota Holdenin nirkkopäättelyä, mutta lopputulos on sen vaivan arvoinen!

    VastaaPoista
  2. Ihana kissi, eikä huivi juuri jää jälkeen. Piti laittaa to-do-listalle, olisipa vielä aikaa neuloa :D

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia kisusta!
    Meillä oli kerran kissa, joka kiipes uunin seinämää pitkin uunin päälle, jos ei ollut tuolia vieressä, että pääsi siitä loikkaamaan. Siis kyseessä leivinuuni :D

    Ja huivi on tosi kaunis!

    VastaaPoista
  4. Nätti on tuo Holden! Mullakin on se jonossa.

    VastaaPoista